Arkistoitu

Tutki ja ihmettele: Heitetään noppaa

Tutkimustupa

Tänään Jippo opettaa teille erään hänelle mieluisan pelin. Peliin tarvitaan kaksi noppaa, kynä ja paperia. Peliä voi pelata kahdestaan tai isommalla porukalla.

Kuva: Anders Adermark Flickr Creative Commons

Jokainen pelaaja kirjoittaa omalle paperilleen oikeaan laitaan allekkain luvut nollasta kahteentoista. Nämä luvut ovat pelissä laskujen vastauksia. Tässä esimerkki pelin pohjasta:



























Tarkoituksena on muodostaa mahdollisimman monen luvun kohdalle nopan silmäluvuista yhteen- tai vähennyslasku, jonka vastauksena olisi jokin paperilla olevista luvuista. Siis jos silmäluvut ovat esimerkiksi yksi ja neljä, voitte kirjoittaa joko 1 + 4 luvun viisi eteen tai 4 – 1 luvun kolme eteen. Aina yksi lasku kutakin heittoa kohden.

Näin jatkuu kunnes teistä jonkun eteen tulee tilanne, jossa mahdollisten vastausten paikalla onkin jo lasku. Siten, että esimerkiksi viisi ja kolme ovatkin jo käytetty. Nyt tulee viivata ylitse jokin käyttämättömistä vastauksista. Tälle kohdalle ei enää myöhemmin voi kirjoittaa laskua eli se on menetetty vastaus.



















Pelin voittaa teistä se, joka saa muodostettua eniten laskuja eli jonka täytyy viivata vähiten vastauksia yli. Tässä pelissä kannattaa miettiä myös pelin taktiikkaa: mihin kohtaan laskun kulloinkin kirjoitat tai minkä vastauksista viivaat yli!

Lataa työohje Heitetään noppaa- peliin